sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Turussa kirpputorikierroksella

Eilen päätimme lähteä päiväretkelle Turkuun ja se sisälsi tietysti pari kirpputoria. Koska en tunne Turkua juuri ollenkaan, olin kysynyt jo etukäteen Facebookissa millä kirppiksillä kannattaisi käydä. Suosituksia tuli monia ja loppujen lopuksi päätimme käydä Mimmin ja Hassisen kirpputoreilla.

Ensimmäiseksi menimme Mimmin kirpputorille, mistä löysin viisi ruusulautasta. Minulla on näitä jo entuudestaan viisi kappaletta, joten olin iloinen saadessani vähän täydennystä käyttöastioihin. Lautaset maksoivat yhteensä 2 euroa. Valmistaja on englantilainen Staffordshire ja mallin nimi Springtime.



Seuraavaksi suuntasimme Hassisen kirpputorille. Siellä oli paljon mielenkiintoisia vanhoja peltipurkkeja, mutta myyjät olivat sen verran hintatietoisia, etten tehnyt löytöjä. Sen sijaan löysin hyväkuntoisen Riihimäen lasin 2 litran Ilvespurkin. Tässä purkissa oli aika huonokuntoinen kansi, mutta minulla oli kotona hyväkuntoinen kansi vailla käyttöä. Purkin hinta oli 5,5 euroa.



Viimeinen löytö Hassisen kirpputorilta oli tämä pieni piippuleimainen Arabian kulho. Näitäkin minulla on jo entuudestaan kaksi kappaletta. Yksi isompi ja yksi täysin saman kokoinen. Hintaa tälle kulholle tuli 50 senttiä.



Kaiken kaikkiaan Turun kirpputorireissu oli ihan onnistunut vaikka en mitään suuria löytöjä tehnytkään. Ja se on ehkä pelkästään hyväkin, mihin se kaikki tavara mahtuisi pienessä kaupunkiasunnossa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti