keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Kuriositeettikaappi

Olen nimennyt tämän kaapin kuriositeettikaapiksi. Nimi tuli mieleeni siitä, kun Ruotsissa kierrellessämme törmäsin usein kyltteihin, joissa luki "Antik & Kuriosa" eli antiikkia ja kuriositeetteja. Kuriositeetti kuvastaa hyvin monia esineitä, joita minulla on.



Kaapin on tehnyt isäni minulle ja miehelleni häälahjaksi vuonna 2013. Minä suunnittelin sen ja hän toteutti. Kaapissa on sivuilla ja edessä vanhat navetan ikkunat lapsuuden kodistani. Sininen "kehikko" on tehty uudesta puusta, ja sen ympärille kaappi on koottu. Takaseinä, ylätaso ja hyllylevyt on tehty lähestulkoon 200 vuotta vanhasta kartanon seinälaudasta; isä sai hakea lautaa, kun vanhaa kartanoa kunnostettiin.



Kaappi on minulle mittaamattoman arvokas juuri siksi, että isäni on tehnyt sen itse ja että se on valmistettu vanhasta materiaalista, joiden historian tiedän. Voin vain haaveilla, että osaisin joskus itse rakennella tälläisiä huonekaluja.

Kaapista piti alunperin tulla astiakaappi, mutta päätin sittenkin täyttää sen kaikenlaisella pikkutavaralla, jota meille on kertynyt vuosien saatossa. Monet esineistä ovat sellaisia, ettei niillä ole mitään muuta tarkoitusta kuin olla koristeena. Kaappiin mahtuu paljon tavaraa, ja sinne on ollut hyvä tehdä asetelmia esineistä.

Rasiassa on myyty ompelutarvikkeita ja se löytyi Hietaniemen kirpputorilta parilla eurolla

Variksen kallon olen saanut appiukoltani

Kolme Frozen Charlotta nukkea 1800-luvulta

Tavaroita olen hankkinut vaikka mistä; osa on suvun vanhoja tavaroita, mutta suurimman osan olen ostanut kirpputoreilta tai antiikkiliikkeistä Suomesta ja ulkomailta. Osan olen jopa löytänyt luonnosta.

Lasisia verkonkohoja ja verkonmerkki 1800-luvulta Ahvenanmaalta

Lisää nukkeja

Tietenkään se, että olen täyttänyt kaapin sisältä vanhoilla tavaroilla ei minulle riitä vaan olen tehnyt pienimuotoista asetelmaa myös kaapin päälle.


Puiseen limsalaatikkoon on ollut kätevää kerätä esineitä näytille

Puisen pepsilaatikon ostin Amerikasta muutama vuosi sitten antiikkiliikkeestä; vaikka aluksi tuntuukin, ettei se mahdu millään matkalaukkuun, on sen tuominen itseasiassa ehkä helpoimmasta päästä. Laatikon voi asetella keskelle matkalaukkua ja kolot täyttää esimerkiksi vaatteilla. Tällä tavalla laatikon saa suojattua kolhuilta eikä se vie yhtään hukkatilaa laukussa.

Pieni linnunpesä löytyi helsinkiläisestä antiikkiliikkeestä Götan Maailmasta

Isovanhempieni nuoruuden kuvat. Nukke on ostettu myös Amerikasta Ebayn kautta

Olen oikeastaan tyytyväinen, ettei tästä kaapista tullut astiakaappia. Tuollainen pieni tilpehöörä kun kerää hyllyssä vain pölyä eikä niille aina tunnu löytyvän sopivaa paikkaakaan. Mistään en raaskisi luopua ja onneksi nyt ei tarvitsekaan.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Verho 50 sentillä

En ole koskaan osannut sisustaa tekstiileillä eikä meillä ole esimerkiksi ollenkaan verhoja tai sohvatyynyjä. Pari viikkoa sitten siihenkin tuli muutos, kun löysin mielestäni kauniin verhokankaan kirpputorilta. Hinnaksi oli merkitty 1 euro, mutta verho oli pöydässä, jossa kaikki oli puoleen hintaan, joten hinnaksi jäi vaivaiset 50 senttiä. Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä ottaisinko verhon mukaani. Pidin kankaan kuosista todella paljon enkä silloin tiennyt mitä sillä tulisin tekemään. En ainakaan ripustaisi ikkunaan, ajattelin.



Kotona huomasin, että verhon reunassa luki valmistaja, joka on G P & J Baker. Uteliaana piti tietenkin heti tutustua valmistajaan ja selvisi, että kyseessä on englantilainen mm. tapetteja ja kankaita valmistava yritys. Eikä mikään ihan halpa olekaan. En usko, että 50 sentillä saisi liikkeestä tuota kangasta edes pientä palasta.

Itse verhothan on aika kehnosti ommeltu; sauma ei ole suora ja kaikesta paistaa kotikutoisuus. Olinkin ajatellut, että ehkä seuraavaan asuntoon sitten ompelen siitä vaikka sohvatyynyt. Iltaa kohden mentäessä houkutus ripustaa kangas johonkin vaan kasvoi, koska tykkäsin niin kovasti sen kuviosta ja tuntui suurelta haaskaukselta vain säilytellä verhoja jossakin kaapin perällä ehkä vielä vuosia.

Katseeni kiinnittyi keittiöön, jossa jääkaapin viereinen seinä on kovin tyhjä. Meillä kun ei paljon tyhjiä seiniä ole, niin se on jo pitkään kaivannut mielestäni jotakin.


Keittiössähän on verhokisko, mutta ei verhoja, joten päätin kokeilla ihan vain huvikseni miltä kangas näyttäisi jääkaapin viereen ripustettuna.

Ja kivaltahan se näytti.


Yritin tavoitella verhoviritelmälläni tapettimaisuutta vetämällä sen jääkaapin taakse niin pitkälle kuin verhokisko jatkuu. Kuva ei tuo oikein verhoa edukseen, joten luonnossa se näyttää paremmalta, kun kameran taltioimat laskokset ja rypyt eivät näy niin selvästi.

Olen monesti sanonut, että meidän koti ei ole mikään minimalistin koti. Tuo verho tuo keittiöön tietynlaista lämpöä kun ei ole vain tyhjä seinä vastassa.

Kävin tutustumassa G P & J Bakerin tapetteihin ja tuli sellainen olo, että seuraavaan asuntoon tilaan johonkin huoneeseen tapetin sieltä.

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Kun myyjä ei tiedä mitä myy

Kiertelen paljon kirpputoreja ja olen sen vuoksi aika hintatietoinen tietynlaisten esineiden kohdalla. Oma tietämys tuntuisi olevan vahvimmillaan vanhan tavaran kanssa, johon lukeutuvat myös vanhat astiat. Useimmiten myös myyjät kirpputoreilla tietävät mitä heidän myymistään esineistä kannattaa pyytää eikä kirpputoreilta siksi useinkaan tule tehtyä mitään superlöytöjä. Jotakin olen kuitenkin onnistunut löytämään mielestäni puoli ilmaiseksi ja esittelenkin nämä löydöt nyt tässä.

Savinen koirafiguuri ja Bambi maljakko

Pienen koirafiguurin löysin vuosi sitten rasiasta, mikä oli täynnä kaikenlaista pientä tilpehöörää. Kaivoin koiran sieltä esiin ja pohdiskelin, kannattaisiko se ostaa, aika söpökin se oli mielestäni. Myyjä sanoi hinnaksi 20 senttiä ja eipä asiaa tarvinnut sen enempää miettiä. Kotona Google kuumaksi ja tietoa etsimään, pohjasta kun löytyi nimikirjaimet ja vuosiluku -52.

Aikani tietoa etsittyäni löysin vastauksen; koirafiguuri on Kupittaan Saven Nuppe Pulkkisen tuotos ilmeisestikin vuodelta 1952.. Kirppiksillä olen nähnyt samankaltaisia pieniä eläinfiguureja lasivitriineissä 20 eurosta ylöspäin ja netissä jotkut liikkeet pyytävät tietysti vielä kovempia summia näistä figuureista.

Toinen hauska löytö oli tämä kauris maljakko. Maljakko nökötti itsepalvelukirpputorpöydän nurkassa 2 euron hintalappu kyljessä. Osasin silloin jo aavistella, ettei se ole kenen tahansa kotitaiteilija tuotos ja nappasin maljakon mukaani. Löysin vahvistuksen aavistukselleni ja maljakko on Svante Turusen Bambi. Vastaavia maljakoita on myyty yli 50 euron hintaan.

Riihimäen lasi kermakko ja kaadin

Nämä Riihimäen lasin kermakko ja kaadin ovat tulleet minulle juuri viime viikolla. Kermakon sain Facebook-ryhmän kautta. Siellä joku ilmoitti, että sekalainen setti erilaisia astioita olisi lahjoituksessa ja sieltä voisi hakea ilmaiseksi mitä haluaa. Huomasin ilmoituksessa tämän kauniin kermakon ja kysyin, voisinko saada sen. Silloin minullakaan ei ollut mitään tietoa kermakon valmistajasta. Vasta myöhemmin, kun olin jo hakenut kermakon,etsin kotona tietoa  ja selvisi, että se olisi Riihimäen lasin valmistama ja löytyy jo vuoden 1939 kuvastosta. Tämä tieto oli erittäin mieluinen. Kermakkoa on myyty sekalaisin hinnoin, mutta keskimäärin hinta tuntui olevan n.15-20 euroa.

Viime lauantaina kävin Porissa kirpputoria kiertämässä ja sieltä sitten löysin tämän isomman kaatimen. Tunnistin sen heti olevan samaa sarjaa kuin kermakon ja nappasin sen mukaani. Hinta oli 5,5 euroa ja kannu on myös täysin ehjä. Facebook ryhmässä esittelin löytöäni ja sieltä osattiin sanoa, että sarjan nimi on Ludvig. Kannua on myyty hintaan 50 euroa, joten voisin kuvitella, että tälläinen tavallinenkin huuto.net myyjä voisi siitä saada 30 euroa ostajan löytyessä. En tosin ole tätä myymässä, käyttöön tulee.

Riihimäen lasi kermanekka Kehrä sarjaa

Tänään kävin kiertämässä tähän lähelle juuri avatun kirpputorin ja löysin (taas) kermanekan. Tämän löydön innoittamana päätin kirjoittaa tämän blogitekstinkin. Kermakolla oli hintaa 50 senttiä ja siksi se varmaan tarttui mukaani. Aavistin jo ostohetkellä, että kermakko on varmaankin Riihimäen valmistama ja niinhän se onkin. Kehrä-sarjaa mitä ilmeisimmin. Kyllä tästäkin pyydettiin netissä monenmoista hintaa, mutta pääasiassa 30-40 euroa. Aika paljon minun mielestäni kermakon hinnaksi, en tiedä mahtaako kermakkoa tuohon hintaan enää kukaan ostaa?

Arabian Niiskuneiti ja Tuutikki figuurit

Nämä figuurit olen löytänyt myöskin mielestäni melko edullisesti. Molemmat ovat Arabian valmistamia 1990-luvun figuureja, niitä pienempiä. Tuutikin ostin muutama vuosi takaperin kirpputorilta. Myyjä tuntui tietävän, että figuuri on niitä vanhempia 1990-luvun muumeja mutta pyysi siitä silti vain 10 euroa. Olen nähnyt näitä myynnissä n.70 eurolla.

Niiskuneiti on uudempi löydös ja siinä on pikkuvikoja: jalasta puuttuu pala ja lasitteessa on tummentumaa. Hinta oli 4,8 euroa joten otin sen mukaani. Kunnon takia ei ehkä mikään superlöytö, mutta olen näitä huonokuntoisempiakin figuureja nähnyt kaupattavan 30 eurolla. Tiedä sitten, menevätkö ne kaupaksi siihen hintaan.

Karhulan mehukannu

Tämä Karhulan valmitama mehukannu löytyi joitakin vuosia sitten Porista kirpputorilta. Hintaa oli vaivaiset 3 euroa eikä tarvinnut kahta kertaa miettiä, ottaisinko kannun mukaani vai en. Tässä kannussa on myyty 1960-luvulla appelsiinimehua ja sarjaan kuuluu myös juomalaseja ja jälkiruokakulhoja. Minulta löytyy näitä kaikkia. Juomalaseissa on ollut sinappia ja jälkiruokakulhoissa hilloa. Kannun hintakin on vaihdellut huimasti aina myyntipaikasta riippuen, mutta yleisesti hinta tuntuisi olevan 30 eurosta ylöspäin.

Parhaimmat löydöt teenkin yleensä vanhoissa lasiesineissä; niissä kun ei juuri koskaan lue valmistajaa. Arabian tietävät kaikki ja niissä harvemmin teenkään mitään mainitsemisen arvoisia löytöjä. Tietysti tälläiset hinta-arviot ovat vähän hankalia, koska esineen arvohan määräytyy sen mukaan, mitä siitä maksetaan. Se, että joku myy jotain 30 eurolla ei tarkoita, että kukaan maksaisi siitä niin paljoa. En siksi kiertelekään euron kuvat silmissä kirpputoreja ja kuvittele löytäväni sieltä halvalla kaikkea arvokasta ja tienaavani suuria summia myymällä tavaroita eteenpäin. On kuitenkin hauska etsiä tietoa esineistä ja saada jotain viitteitä esineen arvosta. Tälläinen tavarahamsteri kun olen, niin aina joskus kuitenkin myyn tavaroita eteenpäin ja silloin hinnan asettamista auttaa se, että tietää mitä on myymässä.