sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Syksyn kirpputorilöytöjä

Olen ollut ahkera kirpputorien kiertäjä tänä syksynä, kun Myyrmäkihallin isot kirppistapahtumat alkoivat Vantaalla. Kirpputori on niin iso, että sinne on kannattanut varata aikaa useampi tunti. Löytöjä on tullut tehtyä huima määrä. Onneksi kävin myös myymässä kyseisellä kirpputorilla yhtenä kirppisviikonlopuista, joten kaapeissa ja hyllyillä oli tilaa mitä täyttää myös ostoksilla. Tässä ajattelin esitellä mieluisimmat ostokseni. Suurin osa on löytynyt Myyrmäkihallin kirpputorilta, mutta seassa on myös muutama muualta löytynyt ostos. Nyt kun hallin iso kirppistapahtuma on taas tauolla, rauhoittuu myös ostelu huomattavasti. Keväällä pääsen seuraavan kerran lempikirpparilleni.

Atelier Faunin Pikku Myy

Tein elämäni parhaimman kirpputorilöydön eilen ja siksi haluan esitellä sen ensimmäisenä. Kuvassa on Atelier Faunin valmistama Pikku Myy. Faunin valmistamat Muumihahmot ovat hyvin haluttuja keräilyesineitä ja olin todella onnekas, kun löysin tämän. Olen monesti vain haaveillut näistä enkä uskonut, että koskaan omistaisin ainuttakaan Faunin Muumia, mutta ilmeisesti ahkera kiertely palkittiin.

Atelier Fauni valmisti ensimmäisiä Tove Janssonin hyväksymiä Muumileluja käsityönä 1950-1970-luvulla. Näitä myytiin Stockmannilla ja ne olivat silloinkin jo haluttuja. Hahmoihin käytettiin aitoa turkista ja nahkaa sekä Marimekon kankaita. Kasvot maalattiin käsin puulle ja Muumeilla on lasisilmät. Hahmoja on monia erilaisia ja samasta hahmosta on monenlaisia variaatioita; värit ja kankaat vaihtelevat.




Olen myös innostunut keräämään kaikenlaisia pieniä posliini- ja savifiguureja ja tässä kuvassa on viimeisimpiä löytöjäni. Aloitetaan vasemmalta, missä seisoo 1990-luvun pieni Arabian valmistama Muumifiguuri. Se pääsi minulla jo ennestään olevien Tuutikin ja Niiskuneidin seuraan. Vielä puuttuu Muumimamma, Muumipappa ja Pikkumyy. Näitä on valmistettu myös isompana, mutta niitä en ole pahemmin kirpputoreilla nähnyt.

Olen myös kiinnostunut ostamaan vanhoja peltisiä maustepurkkeja, jos niitä tulee sopivaan hintaan vastaan. Tämä tässä on Pauligin muskottipähkinäpurkki.

Eräästä romulaarista löysin tämän Arabian käsinmaalatun kaappikellofiguurin 1950-luvulta. En heti hoksannut sen olevan Arabiaa, koska leima on figuurin sisäpuolella. Tämä sopii vaikka nukkekotiin.

Löysin myös Kupittaan saven pienen koirafiguurin. Koirafiguurin takana on minulle tuntemattoman valmistajan leijonafiguuri, jolla on poika selässä. Olisi mielenkiintoista tietää, kuka esineen on valmistanut.

Viimeisimpänä on Lomonosovin lintu.

Arabian Ali-sarjan kahvikupit

Arabian Blue rose kahvikupit

Arabian Seitsemän Veljestä-sarjan Juhani-kulho



Astiakaappi on myös saanut täydennystä, kun löysin Arabian vanhoja kuppeja. Kaksi Ali-sarjan kuppia ja neljä Blue rose kuppia löysivät tiensä meidän astiakaappiin. Mieluisa löytö oli myös täysin virheetön Arabian Juhani-kulho, joka on Seitsemän veljestä-kulhosarjan suurin.

Tässä vielä muita löytöjä:

Finelin oliivinvihreä Primavera-kahvipannu

Pienet saksalaiset lasten leikkiaterimet

Vanhoja joulukoristeita


Ukonpääkoukku-naulakko

Vanha nukenpää

Peililampetti

Kiinalaiset emalilautaset

Vanha apteekkipullo

9 kommenttia:

  1. Peililampetti on todella kaunis, kivasti patinoitunut. Hienoja astialöytöjä myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Patinaa saa tosiaan olla :) Huomasin vasta nyt, että aika sinivalkoinen on ollut syksyn astiaväritys.

      Poista
  2. Vau, ihan huikeita löytöjä! Tuonne Myyrmäkihalliin pitää kyllä joskus päästä! Toi pikku myy on super ja itse tykkään myös paljon sinivalkoisista astioista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mennään keväällä käymään joku viikonloppu jos pääset tänne päin :) Pikku Myy oli kyllä hyvä löytö, en kehtaa edes sanoa mitä maksoin siitä :D Aika halvalla lähti. Tuliko muuten mun kortti koskaan perille?

      Poista
  3. Enemmän kuin huippulöytöjä! Pikku-Myy on ainutlaatuinen onnenpotku;) En ole nähnyt koskaan tuollaisia Arabian vateja,ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen itsekin aika tyytyväinen syksyn kirppisostoksiin :) Pikku Myy oli kyllä sellainen onnenpotku ettei varmaan ihan heti toista samanlaista tule :)

      Poista
  4. Moikka! Kiva, kun jätit kommentin siitä Kilta-kehikosta. Laitatko mulle meiliä: kirppis.rakkautta@gmail.com? Kiitos!

    VastaaPoista
  5. Kivoja löytöjä! Tuollaisen kahvipannun minäkin joskus haaveilen löytäväni sellaiseen sopivaan hintaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tulee aika paljon kirppiksiä koluttua niin löytöjäkin välillä tekee. Löysin viime viikolla samaa sarjaa pannun kanssa olevan kattilan :) Eihän mun pitänyt alkaa keräämään näitä emaleita mutta pahasti alkaa näyttämään siltä että siihen suuntaan ollaan kallistumassa... toivottavasti säkin löydät vielä omasi! :)

      Poista