keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Kuriositeettikaappi

Olen nimennyt tämän kaapin kuriositeettikaapiksi. Nimi tuli mieleeni siitä, kun Ruotsissa kierrellessämme törmäsin usein kyltteihin, joissa luki "Antik & Kuriosa" eli antiikkia ja kuriositeetteja. Kuriositeetti kuvastaa hyvin monia esineitä, joita minulla on.



Kaapin on tehnyt isäni minulle ja miehelleni häälahjaksi vuonna 2013. Minä suunnittelin sen ja hän toteutti. Kaapissa on sivuilla ja edessä vanhat navetan ikkunat lapsuuden kodistani. Sininen "kehikko" on tehty uudesta puusta, ja sen ympärille kaappi on koottu. Takaseinä, ylätaso ja hyllylevyt on tehty lähestulkoon 200 vuotta vanhasta kartanon seinälaudasta; isä sai hakea lautaa, kun vanhaa kartanoa kunnostettiin.



Kaappi on minulle mittaamattoman arvokas juuri siksi, että isäni on tehnyt sen itse ja että se on valmistettu vanhasta materiaalista, joiden historian tiedän. Voin vain haaveilla, että osaisin joskus itse rakennella tälläisiä huonekaluja.

Kaapista piti alunperin tulla astiakaappi, mutta päätin sittenkin täyttää sen kaikenlaisella pikkutavaralla, jota meille on kertynyt vuosien saatossa. Monet esineistä ovat sellaisia, ettei niillä ole mitään muuta tarkoitusta kuin olla koristeena. Kaappiin mahtuu paljon tavaraa, ja sinne on ollut hyvä tehdä asetelmia esineistä.

Rasiassa on myyty ompelutarvikkeita ja se löytyi Hietaniemen kirpputorilta parilla eurolla

Variksen kallon olen saanut appiukoltani

Kolme Frozen Charlotta nukkea 1800-luvulta

Tavaroita olen hankkinut vaikka mistä; osa on suvun vanhoja tavaroita, mutta suurimman osan olen ostanut kirpputoreilta tai antiikkiliikkeistä Suomesta ja ulkomailta. Osan olen jopa löytänyt luonnosta.

Lasisia verkonkohoja ja verkonmerkki 1800-luvulta Ahvenanmaalta

Lisää nukkeja

Tietenkään se, että olen täyttänyt kaapin sisältä vanhoilla tavaroilla ei minulle riitä vaan olen tehnyt pienimuotoista asetelmaa myös kaapin päälle.


Puiseen limsalaatikkoon on ollut kätevää kerätä esineitä näytille

Puisen pepsilaatikon ostin Amerikasta muutama vuosi sitten antiikkiliikkeestä; vaikka aluksi tuntuukin, ettei se mahdu millään matkalaukkuun, on sen tuominen itseasiassa ehkä helpoimmasta päästä. Laatikon voi asetella keskelle matkalaukkua ja kolot täyttää esimerkiksi vaatteilla. Tällä tavalla laatikon saa suojattua kolhuilta eikä se vie yhtään hukkatilaa laukussa.

Pieni linnunpesä löytyi helsinkiläisestä antiikkiliikkeestä Götan Maailmasta

Isovanhempieni nuoruuden kuvat. Nukke on ostettu myös Amerikasta Ebayn kautta

Olen oikeastaan tyytyväinen, ettei tästä kaapista tullut astiakaappia. Tuollainen pieni tilpehöörä kun kerää hyllyssä vain pölyä eikä niille aina tunnu löytyvän sopivaa paikkaakaan. Mistään en raaskisi luopua ja onneksi nyt ei tarvitsekaan.

4 kommenttia:

  1. Voi valtava, miten ihana kaappi ja kaikki sen aarteet. Tunsin melkein jo itseni istumassa kaapin edessä, ihailemassa aarretta aarteen perään;) Wautsi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että laitoit kommentin :) Kiitos tästä kaapista kuuluu taitavalle isälleni; hän ei osaa kehuja ottaa vastaan mutta tiedän, että hänen mieltään lämmittää kuitenkin saada niitä. Joskus itsekin istuskelen kaapin edessä ja ihmettelen tavaroiden historiaa vaikka ne ovatkin jo tulleet minulle ihan tutuiksi :)

      Poista
  2. Kuriositeettikaappi kuulostaa hyvältä :) Ja näyttää myös.
    Todellakin tunnearvoltaan mittaamaton kaappi!

    VastaaPoista