maanantai 1. elokuuta 2016

Piristystä suihkuun

Olen jo pitkään ollut täysin kyllästynyt meidän suihkuhuoneeseen. Emme tehneet suuriakaan muutoksia sinne kun tähän asuntoon muutimme, koska siellä ei varsinaisesti ollut mikään vikana. Ainoa vika suihkuhuoneessa on valkoinen seinä ja muutenkin aika väritön ilme. Olen elänyt siinä luulossa, ettei suihkuhuoneelle voi oikein tehdä mitään, koska isoa remonttia emme halua tehdä sen hintavuuden vuoksi. Kostea tila on muutenkin haasteellisempi sisustaa, kun pitää huomioida paremmin mitä siihen tilaan voi tuoda ilman, että se veden ja kosteuden vuoksi menee pilalle.

Mutta sitten yhtäkkiä tajusin, että sille tylsälle suihkuhuoneelle voi tehdä oikeastaan aika paljonkin.

Lähtötilanne oli tämä:






Varmaan aika tyypillinen näky monessakin kodissa. Suihkuhuonetta ei yksinkertaisesti ehkä osata sisustaa. Mitä sitä nyt voisi tehdä valkoisille kaakeliseinille? Tai saako jostain oikeasti hienoja suihkuverhoja? Minun makuuni sopivia ei ole oikein ollut tarjolla. Myöskin siivousvälineille ei oikein tunnu löytyvän paikkaa muualta asunnosta, joten ne pitäisi jotenkin tähän tilaan kuitenkin saada mahtumaan.

Yhtenä yönä kuitenkin nukkumaan mennessä suihkuhuone oli vallannut mieleni ja mietin kuumeisesti, mitä voisin tilalle tehdä. Keksin, että suihkuverhon päälle voisi hyvinkin laittaa nipsuilla ihan tavallisen kankaan. Vaikka jonkun vanhan verhon. Pituutta sen verran vähemmän, ettei se kastuisi. Vanha suihkuverho voisi hyvinkin jäädä uuden kankaisen verhon taakse, koska se on väriltään neutraali ja samalla suojaa kankaista verhoa. Seuraavana päivänä suuntasin kirpputoreille ja löysin seuraavanlaisen verhon.






Kuinka sattuikaan löytymään juuri oikean kokoinen kangas ripustettavaksi suihkuverhon päälle. Kangas on vanha kotimainen Tampellan Sitruuna kangas, jonka on suunnitellut Berit Woelfer. Hintaa kankaalle tuli 4e. Mielestäni aika edullinen ostos siis. Tampella on paljon vähemmän tunnettu kankaiden valmistaja kun vertaa esimerkiksi Marimekkoon ja Finlaysoniin, joten näitä voi löytää todella edullisesti. Tehdastahan ei enää ole, mutta hyväkuntoisia vanhoja kankaita on edelleen liikkeellä.

Kun verho oli hankittu, ryhdyin metsästämään suihkutilaan jotain pientä vedenkestävää tasoa, jonka päälle voisin laittaa jotakin suihkuhuoneessa olevia purkkeja ja muita tarvikkeita. Ehkä tasossa voisi olla alahylly, minne siivoustarvikkeet saisi laitettua. Olisin mieluusti laittanut tilaan vanhan komuutin tai muun puisen pöydän, mutta pelkäsin, että se menisi kastuessaan pilalle. Venelakan kanssakaan en halunnut alkaa pelaamaan, joten lähdin tutkimaan Ikean sivuja. Olen hieman Ikea vastainen mitä sisustukseen tulee, mutta tälläisissä tilanteissa voin tehdä poikkeuksen. Sivuilta löytyikin kiva pikkutaso Rönnskär sarjasta hintaan 39,95e. Huutonetistä löysin saman tason hintaan 10e ja ostin sen. Haettiin jo samana iltana taso ja pääsin testaamaan, miten se sopii suihkuhuoneeseen.



Taso sopi hyvin kokonsa puolesta tilaan ja sen alle sai hyvin laitettua siivoustarvikkeet. Mutta pitihän sitä vielä lähteä vähän tuunailemaan vanhalla verholla, jonka olin jo melkein ehtinyt viemään UFF:n kierrätyslaatikkoon. Onneksi en ollut vienyt sitä vielä, koska se sopi hyvin käyttötarkoitukseeni.



Verhot peittävät tason alle laitetut siivoustarvikkeet. Lisäksi laitoin tasolle kasvin ja jotain astioita ja purnukoita. Ikkunan eteen laitoin muutaman uusvanhan lasisen joulukuusenkoristeen roikkumaan. Hetken jo mietin, että onko se ihan liikaa, mutta äkkiä silmä tottui siihenkin ja koristeet saivat jäädä.

Ostin myös kirpputorilta vanhan kala-kirjan, jonka sivuilla koristelin suihkuhuoneen seinää. Kiinnitin kuvat kontaktimuovilla. En tiedä vielä miten pitkään kuvat pysyvät seinässä kiinni, mutta ainahan kannattaa kokeilla. Toistaiseksi ne ovat pysyneet hyvin paikoillaan. Kalakuvien lisäksi ostin Muratin roikkumaan saippuatelineen päälle. Uskoisin, että kasvit pysyvät hengissä, kun huoneessa on pieni ikkuna.


Tässä vielä lopputulos:


Mitä tälläinen muutamassa päivässä toteutettu ilmeen kohotus sitten tuli maksamaan? Ei montaakaan kymppiä.

Sitruunaverho 4€
Suihkuhuoneen Ikea taso 10€
Muratti Tokmannilta 4€
Kalakirja seinän koristeluun 5€

Kaikki muu löytyi minulta jo entuudestaan ja niihin olen käyttänyt rahaa alle 10€ yhteensä. Koko juttu maksoi siis alle 35€.

Olen ihan tyytyväinen tähän lopputulokseen. Onhan sitä paljon kauniimpiakin kylppäreitä nähty, mutta kun katsoo sitä mistä lähdettiin liikkeelle, niin mielestäni ihan onnistunut parannus huoneen yleisilmeeseen. Huone ei ole vielä ihan valmis, mutta tästä on hyvä jatkaa projektia.

3 kommenttia:

  1. Tuota suihkuverhojuttua voisi kokeillakin. En kaupasta ole ikinä löytänyt suihkuverhoa joka olisi edes etäisesti kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla. Ostaa tosiaan sinne taakse jonkun yksivärisen suihkuverhon ja päälle laittaa kooltaan sopivan kankaan, esim. verhon. Mäkään en ole nähnyt Suomessa koskaan mitään kovin kivoja suihkuverhoja. Netistä olen ulkomailta katsellut mutta en ole viitsinyt lähteä tilaamaan. Tämä ratkaisu tuntuisi toimivan ainakin meillä ja verhon vaihtaminenkin on helppoa jos tuohon kyllästyy, koska kirppiksillä on hirveästi kaikkia ihania retroverhoja :)

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista